14. toukokuuta 2017
2kk aloituksesta, olisiko toivoa
Hieman on pienen oloista, mutta muutama noissa kookosnapeissa kasvavista pääsee kivivillan sisään ja NFT kasvatukseen. Toki taidan nuo napit laittaa kaikki alkuun virtaavan veden ääreen kasvamaan kokoa kun kestävät normiannoksen lannoitetta. Samat astiat 28.3. alla karun oloisena.
Alla hieman varjoisampi kuva iltaselta noista isommista kasveista mitä laitoin heti alkuun isompaan kookosruukkuun. Lisäksi laitoin hieman reilummin sienirihmasto startteria ruukutusvaiheessa. Kuvat alempana ja silloin mentiin 28.3. eli kohtuullista kasvua 1,5 kk noissa isoissa ruukuissa.
Alla lahjoituksena saatu Tobago Sweet red ja joutuu näköjään nyppäämään itämään lähtenyt pikkuveli pois. Paljon tulee runkoversoja mutta jätän runkoon nähden sopivimmat kun korkeutta en hirveästi hae, vaikka teollinen naruttaminen tähtää yhteen päärunkoon.
Alla lahjoittajan pienempi Jalapeno taisi olla Early. Ruukku piti toki heti vaihtaa isompaan kun oli ollut pienessä alkukasvatusruukussaan.
Kokonaiskuvaa, ostotaimia ja lahjoituksia sekaisin. Ostotaimet "yllättäen" pienempinä vaikka lahjoittajalta kehäraakkeja sainkin, niistä tännekin vielä iso kiitos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti