11. kesäkuuta 2017

Yöllä jo 10 astetta positiivista

Nyt on tullut kohdallani aika siirtää kasvit kasvariin nauttimaan Suomen "kesästä". En saanut vuorattua kasvaria kuplamuovilla niin en lähtenyt lämmityskisaan mukaan.

Kuvia yleisestä tilanteesta tässä kirjoituksessa ja oikealla oleva risu yhdessä puskan kanssa on 3v Fatalii mikä selvisi viime talven rungon jäätymiseltä varsin mallikkaasti. Tyvestä pukkaa uutta kasvua mutta varsi kuollutta korppua.

Kasvarin reunassa muovilavoja millä saan irti maasta ja tasoon kaiken tarvittavan. Oikealla viritelmää millainen 18l amppeli olisi. Ei mietittynä vaan kasaan laittamalla testattuna.


Jotain pientä yritystä heikentää aurinkoisen päivän loistoa. Sekä tomaattia ja avomaankurkkua maapenkkiin laitettuna. katsotaan ehtivätkö tuottamaan satoakin. Kurkusta tulee varmasti mutta tomaatti jännittää aina koska aiemmin on ollut vain yritystä ei kasvatustahtoa tomaatille.



Hieman naruja laitettu kattoon että saan kasvit kiinnitettyä rungostaan roikkumaan. Niin ja sähkönkin vedin paksulla kaapelilla ja varuiksi laitoin vielä vikavirtasuojan ensimmäiseen rasiaan mistä otin tuolla letkulla virran.


Lahjoitusrääpäle sisällä natikan valossa ja jälkeenpäin ulos siirrettynä. Yksi Tobago Sweet Red podikin oli jo vihreänä kypsyttelemässä itseään. On tuo NFT kyllä tiukan kasvupotkun antaja.




Kookosnapit ja NFT


Omassa kokeilussa kookosnapit ja NFT toimivat oikein hyvin ja koska napit ovat niin tiukkoja paketteja niin kookos ei pääse valumaan ala-altaaseen ja aiheuttamaan tukoksia pumppuun.

Alla hieman kuvia miltä nuo näyttävät tuommoisessa avoimessa systeemissä. Ei ole jaksanut laittaa valosuojaa tuolle purolle. Toki varjo tulee varsin nopeasti kun lehvästö kasvaa tiukkaan kattamaan valon luoman alueen.


Sekä kasvavat ihan mukavaa tahtia noinkin ja tuo kookosnappi katoaa juuriin jossain välissä. en viitsinyt laittaa kivivillaa antamaan anturaa kasveille vaan kasvavat tuosta ja ripustan rungon roikkumaan katosta. Tämä sallii mahdollisen talvettamisen kookosruukussa typistettynä ja puurunkoisena ilman villapakettia. Nämä siis tavoitteena taustalla.



Taimi NFT tulevaisuutta varten


Kun ei noita vesipumppuja ollut nurkissa niin montaa niin laitoin jakaen yhden pumpun kahdelle valuma-altaalle. Pumppu taisi olla Resunin 9W 980 mallin pumppu minkä olen aikoinaan Chilitarvikkeesta ostanut. Resunin 880 malli on kyllä vakiovalinta pumpuksi yhden altaan kanssa ja miksi ei tuossakin menisi.

Ovat kyllä työjuhtia ja jaksavat punnertaa tuota vettä vaikka viime syksynä unohdin kolmet pumput terassille astioihinsa. Ovat heitteillejätöstä huolimatta toimineet ok.

 Kuten näkyy yllä yksinkertainen ja nopea ratkaisu sekä omaan makuun ihan toimivakin. Vasemmalla tuosta pumpusta t-kappaleeseen menevä johto on lopullisessa mallissa vain putkisovite pumpulta jakokappaleelle, ei yhtään pidempi. Tuota putkea on muuten mukava leikellä oksasaksilla, helppoa ja nopeaa. Alla todistetta että toimii.