28. kesäkuuta 2015

Kesäkuu alkaa olemaan lopuillaan, missä mennään

Lähdetään liikkeelle autotallin kasvateista mitkä odottavat sitä että saan kahdet seinänvierustakasvarit tehtyä. Säiden puolesta ei pitäisi enää ongelmia tulla kun 15 vrk ennuste näyttää yölämpötiloiksi tasaisen varmaa +10 astetta ja yli.

Lattialla muutenkin ahtaassa tallissa on levitettynä useampikin kohtuullisen kokoinen chili. kun saisi laitettua lopulliseen ruukkuunsa ja kunnon valoon niin alkaisivat nuokin tuottaa. Oikealla on Jamaican Scotcs Bonnet (MOA) (Ministry of Agriculture) mikä on salakavalasti tehnyt yllätyspodin. Kuvaa ottaessa vasta tuonkin huomasin.



Alla ylemmässä kuvassa on kuvaa alakasvatustilasta ja alemmassa kuvassa jo aika tyhjän oloinen ylätila. Nurkissa MOA puskat tuuheina mutta matalina. Kohta kunnon saaviin 20l molemmat niin eiköhän ala kokoakin tulemaan kun kunnon aurinkoon.




Alatason päässä on muutama Cili Coronong keltaisena minipuskassa. Pääsee pomimaan niin jatkaa kasvuaan. Eivät ihan täysikokoisia podeja olleet, vaikka muoto olikin lajinomainen.



Sisällä on myös harventunut kun piti ikkunaremontin tieltä siirtää chilit ja järjestellä uudelleen ja osaa ruukuttaa isompaan. Vasen yläkulma yleisnäkymää sekamelskasta. Oikea yläkulma taas antaa kuvan kuinka Quintishon latvuksen pistokas on kokoa kasvettuaan alkanut tuottamaan suoraan marjoja pysyen kompaktina. Vasen alakulma näyttää vääjämättä Jigsaw testin lähestymisestä. Oikea alakulma tuo punkki Cristal. 

Nykyiset podit ovat Cristalissa ihan eri muotoa kuin ensimmäiset eli semmoisia miltä pitääkin näyttää. Biotukselle pitää pistää kyllä tuo tilaus menemään kun en ole jaksanut orjallisesti sumutella kasvustoa niin uudelleen oli seittejä ilmaantunut alaoksille. Suihkutuksella siis pitää chinensejen ja baccatumien osalta vihannespunkit kurissa ja näkymättömissä mutta petopunkeilla saisi hävitettyä ilman suurempia myrkytyksiä. Yksi annuumi saattoi ottaa punkeista nokkiinsa ja kuihtua olemattomiin.






Pihalle on päässyt ulkoilmaan nyt parit kasvit. Alla kitukasvuiset mitkä vain tökkäsin tuohon kumpareeseen oli minulle parempi vaihtoehto kuin heittää kompostiin. Saa nähdä kuihtuvatko auringon polttaessa lehdet. Lajikkeet olivat jotkut. Alempana köynöskokeilua puolivarjoon sopivahkolla lajikkeella eli Starfish.




Lasikulmaan onkin siirtynyt välisijoituksena useita kasveja ja pidempään tuossa auringon paahteisella osalla olleilta onkin muutama lehti kärventynyt mutta uusi kasvu on todella tuuheaa. Keskellä ylimpänä on hieman harva Caramel Bhut Jolokia Minkä olen iskenyt tuohon 22l Airpot ruukkuun on alkanut kummasti versomaan uutta kasvua tuossa varjossa ettei heti palaisi lehtiä. Lemon Drop amppelit ovat myös  tuuheutuneet ja kasvaneet siihen kokoon että alkaa kunnolla nuppuja olemaan.




Toisella puolella on Ihan takana nurkassa toinen Jigsaw mikä ollut heikommalla valolla mutta nyt valoisa kulma ja 22l sanko voi hoitaa vihermassan kuntoon. Oikeanpuoleisessa kuvassa on vankkarunkoinen Aji Amarillo mikä myöskin sai 22l sangon mikä tarjoaa lisätilaa juurille. Kaikkiin isoihin ruukkuihin olen lisännyt kohtuullisen isolla kädellä kananlantaa antamaan viherkasvuun potkua ja sormet ristissä odotan että lannoitusliuoksen annostun myöhemmässä vaiheessa antaa potkua podintuotantoon.






Aiemmin jo totesin heiveröisistä Thumblin Tomeista jollain palstalla niin nyt kuvaa kehiin kun kituuttavat eteenpäin. Verrattuna chilifoorumin PP:n hieman tuuheampiin tomaatteihin...

Oikealla on Montufar mikä huutelee jo lannoitusliuoksen perään kun on tuossa Tokmannin kookoksessa. Toki pitää lisää turvesäkkejä noutaa lisää kaupasta kun kahdeksan 80l säkkiä kadonnut jo kasvihuoneeseen ja kasvatuksiin salakavalan verkkaista mutta samalla joutuisaa tahtia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti