7. lokakuuta 2015

Biotus torjuntakokemuksia

Nyt näyttää hyvältä ainakin torjuntahyönteisten osalta. Laskua sain yhdistyksen alennuksella aikaan nämä tilattuani sellaisen 76€. Alkuun tuntuu aika suolaiselta mutta harsosääskiä nenään alkukauden saaneena ja kamikaze syöksyjät lämpimiin juomiin saaneena harsosääskipetopunkit olivat pakollinen valinta. Petohyönteiset tulivat 17.9. ja purnukoissa oli kyllä kova kuhina. Harsokorennon toukat otin kirvoja varten mutta olisi pitänyt vielä leppäkerttuja ottaa autotalliin niin olisi saanut pidempikestoisen torjunnan ja toukkavaiheen jälkeisen laajemman peiton. Ansaripetopunkit otin mukaan varuiksi jos nuo vihannespunkit olisivat vielä kehissä sisällä ja ulkona. 



Alkuun harsokorennon toukat olivat aika pieniä, mutta 25.9. nuo kirvojen tappajat olivat jo aika rotevia pihtileukoja.



27.9. löytyi myös yksi isompi yksilö millä ollut enempi syötävää.





9.10. Sisällä on alkanut kaksi tämmöistä lepattelemaan, harsokorentoja täysikasvuisina.

 

Harsokorennon toukka, liikkuvainen tehokas kirvansyöjä mikä kannattaa sijoittaa lähelle kirvarypästä. Autotallin kasveista käytännössä kadonneet nuo kirvat paria kasvia lukuun ottamatta. Näihin kasveihin tai lähelle ei ollut osunut ainakaan vielä noita pihtileukoja. Sisälle levittelin myös ja ainakin yksi harsokorento on jo lennellyt niin vähintäänkin se on sisälle levittynyt. Kahdet Bonda Ma Jacquesit olivat vastaavasti todella pahan kirvainvaasion kohteena niin veikkaan että ei ollut ainakaan useampaa toukkaa tippunut niiden päälle. Jouduin näiden kohdalla turvautumaan ulkona suihkutukseen eli manuaaliseen populaation vähentämiseen. Toukkavaihe on ainoastaan kirvoja ravinnokseen käyttävä joten lentävien korentojen ilmaantuessa tietää torjuntatehon laskevan.

Harsosääskipetopunkkeja olen nähnyt autotallissa kuhisevan ruukkujen mullan/ kookoksen/ lekasoran joukossa. Yhteen ruukkuun oli myös massiivinen pöllähdys ehtinyt muodostumaan ennen punkkien levitystä. Eipä ole enää jatkunut joten tuo tärkein ostos on toiminut paremmin kuin hyvin. Toki yksittäisiä lennähtelee silloin tällöin mutta ilmatila on tyhjentynyt.

Ansaripetopunkit otin vihannespunkkeja vastaan ja niiden toimivuuden pääsen toteamaan vasta alkukaudesta 2016 jos verkot pysyvät kasveista poissa. Toki alun kosteuden ylläpidon jälkeen oma suihkuttelu into laski niin torjuntateho on saattanut kärsiä. Toki kasasin lähes kaikki sisäkasvit samaan ryppääseen että kosteus pysyisi korkeana.

Ainoa ikävämpi puoli biologisessa torjunnassa on se että pyretriinissä, neemissä ja suopasuihkutuksessa kuolee myös hyötyhyönteisiä. Lisäksi pyretriinissä ja neemissä pitää olla viikon varoaika ennen kasvustoon levitystä. Suopa suihkutus nitistää tukehduttamalla niin pehmytkuorisiin torjuntahyönteisiinkin puree. Näillä varauksilla tykkäsin tuloksista ja saatan talveksi ostaa toisen erän harsokorentoja sisäkasveille ja leppäkerttuja autotalliin. Harsosääsken petopunkit ovat pitkäikäisiä petoja sekä sopivat tämän ansiosta ennakkotorjuntaan harsosääskien toukkavaiheen lisäksi (syövät myös maahan koteloituneita ripsiäisiä). Biotuksella oli myös mukavat ohjeet jokaista torjuntaeliötä kohden

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti