26. joulukuuta 2014

Valoista E27

Valoa chileille voi tarjota monella eri ratkaisulla. On E27 kantaiset ESL lamput, E40 kantaiset isommat ESL lamput, Natikat ja vastaavat ratkaisut, loisteputket, Led patteristot ja led spotit.

Natikoihin en tule ainakaan vähään aikaan vajoamaan niiden haukkaaman yksittäisen Watti määrän vuoksi ja aina arveluttaa niiden massiivinen lämmön tuotto, vaikka lämpö on aina hyvästä näin talvipakkasten aikaan kun siirtyy autotalliin kasvattelemaan kasvien kasvaessa. 

Itse olen hankkinut E27 kantaisia ESL lamppuja niiden helpon käytettävyyden ja valaisimien helpon saatavuuden vuoksi. Valaisimien moninainen määrä auttaa myös omien säätöjen tekemistä. Lisäksi lämmön tuotto on pistemäisesti matalempaa.

E40 kantaiset isommat ESL lamput saattavat omalle kohdalle olla seuraava kohde, mutta jos ledit kehittyvät nykyistä tahtiaan ja hinnat laskevat niin jäänee väliin...

Loisteputket omaan makuun ovat enemmän yleisvalojen osastoa, mutta voisivat olla hyviä valovoiman täytelamppuja jos rakentaa isomman patteristorakennelman laajemmilla heijastinpinnoilla mitä voisi vinssailla kasvien kasvun mukaan. Kaunista tuommoisesta ei saa mutta autotalli asennuksena menisi.

Led spotit ovat kyllä oman mielenkiinnon kohteena ihan vain E27 kannan vuoksi mutta vielä niitä pitäisi tilailla Kiinan suunnalta jos ylipäätään tahtoo järkevään hintaan ja tehoon.

Led patteristot ovat kyllä jatkuvasti omalla toivelistalla, mutta vielä omaan käyttöön hinnakkas ratkaisu. Jozpen blogissaan esittelemä sinisävyinen 120W patteristo olisi kyllä ihan hankinnan rajoilla oleva ratkaisu. Perustuote ei omaa silmää oikein viehättänyt ja tuolla hintakin oli sen karvan vajaa 200€.


Mutta sitten omat lamput joita ajattelin sekoitella päävaloina alla esiteltyinä, kun ei testipenkkiä halua näin 2. kaudella viritellä. Kun yksittäisen polttimon hintoja vertaa led hintoihin on ero kohtalainen ainakin hankintahinnan osalta.





Verkkokauppa.com hankintana hinnakkaampi lamppu 2100lm Falcon Eyes 40W (19,90€)
Biltema hankintana yleispätevä säteilijä 3077lm Energiansäästölamppu 45W (6,99€)
Motonet hankintana 6500K värin tuottaja 1600lm Varalamppu 36W (6,90€)

Lisäksi olen pikkulampuista 15W päivänvalolamppuja ja 23W 4000K hankkinut. 23W lamppuja olen löytänyt ainakin Tokmannilta hyllystä, ilmoitettuna 1550lm ja CRI/Ra kuitenkin 82. Pikkulampuiksi kutsun noita alle 30W olevia, koska nuo isommalla wattilukemilla olevat ovat ulkoisilta mitoiltaan kunnon möhkäleitä.




EDIT: 20.2.2016 Biltema on lopettanut 45W lampun myynnin ja motonetilla tuo lamppu on korvattu jollain peruslampulla mikä ei ole lähelläkään tuota lamppua.



EDIT: 25.9.2016 Prismasta löysin myytävän noin 22€ hintaan 20W, 2452 lumen, 4000K lamppu mikä muodoltaan ikean ledilamppu mutta ilmoitettu lumen arvo jää vain 600 lumenia tuosta bilteman yleissäteilijästä. Oikea suunta siis ja Ikean Tertial valaisimeen menee tuo ongelmitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti