Aina pitäisi ottaa kuva lähtötilanteesta mutta kuva otettuna kun perusmallinen paneeli kasvihuone nostettuna sellaisenaan paikalta naapurille ja perusta odottaa tekemistään. Tein perustamisen itselleni helpoksi ja kaavin mullan ja irtomaan pois kasvihuoneen paikalta. Aluskankaan joko laitoin tai sitten kippasin sepelikerroksen vain savimaan päälle. Alkuun olin ajatellut että olisin pohjan eristänyt ja muuta. Nyt mennään näillä ja korjausliikkeet tehdään jälkeenpäin.
Ajallisesti valmistumiseen meni aivan liian kauan koska aloitin 7.4.2016 ja tuo valmis rakennelma oli paketoitu kasaan 18.9.2016. Työtunteja toki paljon vähemmän.
Hintaa tuolle nyt aika vaikea laskea mutta ruuveja saattoi mennä melkein 40€ edestä kun kaikki laskisi. Kaasuavaaja taisi olla 50€. Kasvihuonekalvoja piti 2kpl ostaa niin hinta pyörähti noin 50€ tietämille kun ostin alennuksesta talvella. Valokate taisi maksaa 80€ tai vastaavaa. Muu tavara oli minulle ilman kustannuksia. Ylijäämä sepeliä sekä muuta vastaavaa.
Kehikko alkaa muotoutua pikkuhiljaa sitä tahtia mitä ehtii rakennella kaiken muun kiireen lomassa. Niin ja rakentaessa mittoja ei oteta mutta justeerataan sitäkin enemmän.
Niin ja alla esimerkki kuinka tikapuiden mitan loppuessa EI TOIMITA mutta mitään paikkaa en itse onnistunut rikkomaan taiteillessa tuolla kovin epästabiililla ratkaisulla.
Kuvaa katosta mihin ensiksi vedin alle kasvarimuovin minkä päälle valokatteen. Valokate antamaan lumikuormaa kohtaan kestävyyttä ja kasvarimuovi tiivistämään tuo kasvihuone.
Sisällä rakenteet kohtuullisessa valmiudessa. Korkeutta löytyy kasveille vaikka pienihän tuokin kasvihuone pohjaltaan on. Tukiteline on irtonainen niin kevään alkukasvatuksien jälkeen näin halutessani saan telineen pois ja täysikorkealle kasvustolle löytyy tilaa kasvaa.
Oveen käytin vanhaa saunan ovea mutta jos menee muruiksi niin aina tuohon uuden oven tekee. Keväälle ja syksylle laitan tuon oven taakse kasvihuoneen puolelle kuplamuovi verhon antamaan hieman lisäeristystä että ei lämpö karkaisi tuon lasipinnan vaikutuksesta. Huomatkaa kohtuullinen kiinnitysratkaisu.
Valmis kasvihuone ennen viimeistelyjä sekä ulkopuolelle tehtäviä rimoja millä sidon tuon kasvihuonekalvon paremmin runkoon kiinni. Näin alkuun vain niiteillä olen naputellut kalvon paikalleen. Rännikourun laitan myös vielä paikalleen mutta se vasta kun olen otsalaudan saanut aikaiseksi rännin reunan alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti