29. lokakuuta 2014

Ruukut tyhjiksi

Siinä nuo ruukut olisi sievässä pienessä kasassaan. Loppuviimein kasvieni kohtaloksi sattui pakkaskausi sekä erityiseti (1. pakkasvuorokausi) jota en huomannut varoa ajoissa. Kaikki lehdet olivat nuupahtaneet kasveissa. Ruukut menevät likaisina säilytykseen kun ei vaan jaksa enää näillä säillä pestä ulkona noita puhtaaksi. Alustat tosin pitää pestä samoin tein, kun niitä voi käyttää ennen lumien sulamista hyväksi kasvatuskaudella 2015.



Ruukut huomasin hieman pieniksi (ei tullut yllätyksenä) kasveille kaataessani ne tyhjiksi kun juuret olivat ahtautuneet ympäri ruukun reunoja. Juuret näyttivät muutoin omaan silmään ihan terveen oloisilta valkoisilta niin jotain ainakin tehnyt oikein. Lekasoran otin pohjilta uudelleenkäyttöön, mutta pitää pesu siirtää kevääseen.


Kottikärryyn noita paakkuja pinotessa kävi kyllä mielessä että kuinkas monta paakkua ensivuonna on tulossa jos oikein kunnolla kasvattelisi... Pitää pihan perälle pian uusi komposti perustaa kun ennestään jo paljon multaa + savea noissa kompostoituvissa kasoissa. Ehkä joutunee maksamaan peräkärryllisistä "jätemaata" kaatikselle niin pääsee huonoimmasta aineksesta eroon. Kun ei voi mennä vain kippaamaan tuota jonnekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti